Viikkokisat
Pelataan lauantaisin klo 15:00. Osallistuminen 3€ (jäseniltä 2€) ja 1€ vapaaehtoinen hole-in-one potti. Viikkokisoja pelataan n. 20kpl kauden aikana. Minimi osallistujamäärä on 3kpl pelaajaa, alle kolmella pelaajalla kisa peruuntuu. Viikkokisoissa pdga-säännöt. Viikkokisojen ohi ajavat muut mestaruus- tai openkisat. Viikkokisoissa pelataan kahdessa sarjassa: raakatuloksessa ja tasoituksessa. Tasoitussarjaan pääsee, kun käy kaksissa viikkokisoissa kuluvalla kaudella. Eli kolmanteen viikkokisaan on tasoitus olemassa. Metrix voi ilmoittaa tasoitusta jo aiemmin, mutta sitä ei oteta huomioon. Pelaajien kannattaa jäädä odottamaan palkintojen jakoa. Jos pelaajan nimi huudetaan ja hän ei tule henkilökohtaisesti vastaanottamaan palkintoa, palkinto jaetaan seuraavalle pelaajalle. Viikkokisat ja tasoitukset Metrixissä:
https://discgolfmetrix.com/648366
Hole-in-one -potti
Vain viikkokisojen yhteydessä. Potti kasvaa aina kultakin halukkaalta osallistujalta 1€ verran. Holari heittäessä, pelaaja saa 60% potista ja loppu jää pohjaksi seuraavaan viikkokisaan. Jos kaksi tai useampi pelaaja heittää holarin samassa viikkokisassa, niin 60% osuus jaetaan tasan heittäneiden kesken. Pelaajan täytyy pelata koko viikkokisat holarin osuessa, peliä ei saa jättää kesken. Kun potti kasvaa 500€:oon, niin alamme keräämään toista pottia erikseen. Uuteen pottiin siirtyy 200€ pohjalle ja jäänyt 300€ on se summa mikä menee holarin heittäjälle ja toinen potti pysyy erillään. (Holaripotista voidaan ottaa rahaa tarvittaessa pienempien kisojen palkintoihin tai seuran hankintoihin hallituksen päätöksellä)
CTP (Closest to Pin)
Kisoissa saattaa olla erilliskisana CTP -kisa tai tasatuloksen viimeisenä vaiheena CTP, jolla ratkotaan sijoitus. Jos CTP:ssä heittää holarin, niin silloin ei mitata vaan mitta tulos on nolla.
Seuranmestaruuskisat
Pelataan syksyllä kisakauden loppupäässä. Seuranmestaruuskisoissa paras raakatulos ja tasoitustulos -luokat, joista voittajat saavat kiertopalkinnot vuodeksi kotiin (eri vuosina ollut myös muita palkintoja). Kisoissa käytetty kustomoitua ratalayouttia ja lisäväyliä. Tasoitussarjaan pitää olla voimassa oleva tasoitus kaudelle. Kisatoimikunta (tai hallitus) voi päättää tasoituksista muuta, kuin mitä tasoitusjärjestelmä näyttää tasoitukseksi. Eli selvät omaa tasoaan isommat tasoitukset voidaan muuttaa oikeudenmukaisimmiksi.
Juhannus 2K-kisat
Pelataan Juhannuksen aikaan kahdella laukusta valitulla kiekolla. Vain näitä kiekkoja saa käyttää kierroksella.
Seuranmestaruus parikisat
Parit muodostetaan joko arvonnalla tai voimassa olevan tasoituksen mukaan, niin että suurin ja pienin on pari jne. Pelataan Best-, Altertive- tai Worstshot pelimuotoja sekoitettuna TD:n määrityksen mukaan.
Reikäpeli
Pelataan TD:n määrittämän kaavion mukaan, esim 16 tai 32 kaaviona tai mukana voi olla alakaavio. Kaavio arvotaan TD:n toimesta. Pelit pelataan TD:n ilmoittaman kaavion mukaan viikottain TD:n ilmoittamaan päivään mennessä. Mikäli peli on pelaamatta TD selvittää miksi näin on käynyt ja päättää kumpi jatkaa eteenpäin. Pelaajat ilmoittavat pelin jälkeen tuloksen TD:lle, jotta uusi kaavio muodostuu ajoissa. Itse peli pelataan parin kesken niin, että pelaataan kaksi kierrosta. Jokaisesta väylästä saa reikä voiton pienemmällä tuloksella. Jos tulee sama tulos, niin reikä meni tasan. Pelin voittaa se, jolla on eniten reikä(väylä) voittoja. Mikäli 32 väylää on pelattu tasan, jatkuu peli sudden death muodolla väylältä 1 eteenpäin, kunnes voittaja on selvillä. Kaaviossa finaalin voittaja saa kiertopalkinnon vuodeksi itselleen.
Skini
Tässä pelimuodossa laitetaan väyläkohtainen panos ja panoksen voittaa väylällä pienimmän tuloksen heittänyt. Mikäli väylällä joku muu saa saman tuloksen kuin pienimmän kanssa, niin väylä potti siirtyy seuraavalle väylälle ja laitetaan uudet panokset mukaan.
Viikkokisamestaruus
Viikkokisoissa saa pisteitä ao. kaavion sijoituksen mukaan. Jaetuilla sijoilla laitetaan sijojen pisteet yhteen ja jaetaan tasan pelaajien kesken. Esim jos kaksi pelaa jaetulla kaksi sijalla, niin pisteet menee (93+87)/2=90 kummallekin. Eniten yhteispisteitä kauden viikkokisoissa saanut seuran pelaaja saa kiertopalkinnon vuodeksi itselleen.
1. Sija | 100 | 11. Sija | 60 | 21. Sija | 30 |
2. Sija | 93 | 12. Sija | 57 | 22. Sija | 27 |
3. Sija | 87 | 13. Sija | 54 | 23. Sija | 24 |
4. Sija | 82 | 14. Sija | 51 | 24. Sija | 21 |
5. Sija | 78 | 15. Sija | 48 | 25. Sija | 18 |
6. Sija | 75 | 16. Sija | 45 | 26. Sija | 15 |
7. Sija | 72 | 17. Sija | 42 | 27. Sija | 12 |
8. Sija | 69 | 18. Sija | 39 | 28. Sija | 9 |
9. Sija | 66 | 19. Sija | 36 | 29. Sija | 6 |
10. Sija | 63 | 20. Sija | 33 | 30. Sija | 3 |
Kalajokilaakso CUP
Pelaataan TD:n määrittämien seurojen välillä kunkin seuran viikkokisojen yhteydessä. Seura voi laittaa parhaalle pisteiden tuojalle erikoispalkinnon.
KFG ja Suomi bagtagit
Pelaaja voi haastaa pienemmän tagin omistaman pelaajan kisaan tagin vaihdosta. Haaste pitää kertoa ennen kierrokselle lähtöä. Haasteeseen voi osallistua useampia pelaajia. Pelaajalla pitää olla hyvä syy kieltäytyä haasteesta. Hyvä syy voi olla esim. että juuri loppui kierros. Hankittuja tagejä on pidettävä repussa näkyvillä, että muut näkevät ne. Haaste on kierroksen mittainen, elleivät pelaajat sovi muuta. Jos pelaaja joutuu lopettamaan haastekierroksen kesken, niin hän vaihtaa suurimman tagin omistavan pelaajan kanssa tagejä. Jos kierros keskytyy, niin tagejä ei tarvi vaihtaa. Mikäli tulee tasatulos, niin tämä ratkaistaan väylällä yksi sudarina(2 kertaa) ja ctp:nä (kolmannella kerralla) tai muulla yhteisellä sovitulla tavalla. Viikkokisoissa tagi-haaste on poolin sisällä automaattisesti voimassa kierrokselle lähtiessä. (Haasteissa käytettävä maalaisjärkeä esim. jos haasteita aletaan tekemään sähköisesti ja ehottamaan kohtuuttomien aikojen päähän)